virtuaalisesti

Kilpailut on virtuaalimaailman suosituin toimintamuoto. Se on hyvin yksinkertaista, se ei vaadi paljoa ja ihan varmasti kaikilla on mahdollisuus ottaa osaa kilpailuihin tai järjestää sellaiset itse. Lajeja on monia erilaisia ja kaikissa on omat erikoisuutensa ja viehätykset.

Yleisimmät lajit eli koulu-, este- ja kenttäratsastus ovat suosituimpia, koska ne eivät vaadi ratsulta mitään sen kummempia erikoisuuksia. Sen sijaan esimerkiksi askellajiratsastus on tarkoitettu tietyn rotuisille (kuten islanninhevosille) niiden omien, erikoisten askellajien takia. Monelle askellajikilpailut on paljon vieraampi käsite kuin vaikkapa estekilpailut.

Kun katsotaan niitä kolmea suosituinta lajia voi varmasti kuka tahansa nähdä, että kouluratsastus pitää ehdottomasti kärkipaikkaa. Miksi näin? Reaalimaailmassa estekilpailut ovat paljon suositumpia, mutta ei se ole mikään ihme, koska ne tarjoavat enemmän viihdykettä sellaisille, jotka eivät paljoa ratsastuksesta tiedä. Sen lisäksi kilpailuja on helpompi seurata, säännöt ovat yksinkertaiset ja esteet tarjoavat enemmän jännitystä niin ratsastajille kuin katsojillekin. Koulukilpailuista sen sijaan saavat eniten irti hevosihmiset, jotka osaavat paljon paremmin arvioida lähtiköhän tuosta väistöstä pisteitä kun hevosen runko oli nähtävästi ihan kierossa. Ratsastuksesta täysin tietämätön katsoja nyt tuskin seuraa meneenkö hevonen lapa vai lautaset edellä.

Miten siis kouluratsastus on saavuttanut huiman suosionsa virtuaalimaailmassa? Itse ilmoitan hevosiani paljon enemmän koulukisoihin kuin muun lajin kilpailuihin, koska reaalimaailmassa pidän enemmän kouluratsastuksesta enkä ole perehtynyt mihinkään muuhun lajiin läheskään niin hyvin. Siksi koulu tuntuu virtuaalisessakin muodossa läheisemmältä.

Yksi selitys on se, että kuulostaa paremmalta sanoa, että hevosella on 15 sijoitusta Grand Prix luokista, koska se aiheuttaa mielikuvan täydellisessä peräänannossa piaffeja sipsuttelevasta kiiltäväturkkisesta huippuratsusta. Tulee tunne, että se on paljon arvokkaampi saavutus, kuin 15 sijoitusta 140 cm luokista. Eikä se edes luo läheskään niin värikästä mielikuvaa.

Virtuaalinen Ratsastajainliitto - VRL - on koko virtuaalitallimaailman keskipiste. Uskoisin, että jokainen virtuaalihevostelija tai vähintäänkin 95 % on kuullut VRL:stä ja suurin osa on ainakin tunnuksen mennyt rekisteröimään. Vaikka kuulen monesti VRL:n toimintaa rakentamassa olevien sanovan, että kenenkään ei ole mitenkään pakko osallistua liiton toimintaan eikä se ole mikään edellytys virtuaaliharrastelijoille, moni asia silti riippuu VRL:stä.

Hevosia ei myydä, jos tunnusta ei löydy. Kisoihin ei osallistuta, jos ne eivät ole VRL:n kisajaoksen alaisia. Seurasta ei hyödy mitään, jos se ei ole VRL:n seurarekisterissä. Juuri tuota kasvatusnimeä saan käyttää vain minä, koska se on VRL:ään rekisteröity kasvattajanimi. Ja pakkohan se tallikin on sieltä viidentuhannen muun talli joukosta löydyttävä.

Mitä me siis hyödymme VRL:stä? Vähintään kaikki yllämainitut asiat. Sen lisäksi löydät paljon muuta toimintaa, kuten jälkeläisarvostelua ja porrastettuja kilpailuja, joita et löydä VRL:n imperiumin ulkopuolelta. Vaikka löytäisitkin, et ns. “hyödy” siitä mitään, koska eihän se ole VRL:n alaisuudessa ja siksi mitenkään virallista. Se ei ole silloin “oikeesti”.

Minun ensikosketukseni VRL:ään tapahtui joskus vuonna 2004. Silloin muistaakseni sivustolla ei ollut läheskään noin hienoja viritelmiä kuin mitä nykyisin on. Myönnän, että en muista liiton toiminnasta paljoakaan tuolta ajalta, ainoastaan kilpailujaokset ja olikohan siellä kantakirjatkin. Liito on kokenut hurjia muutoksia reilun neljän vuoden sisällä. Totta puhuakseni se vaikutti melko vähäpätöiseltä nykyiseen versioonsa verrattuna.

Minä olen aina inhonnut virtuaalimaailman liiallista realistisuutta ja hienostelevaa virallisuutta. Minusta tuntuu, että virtuaalitallit ovat jo vuosia sitten kadottaneet varsinasen tarkoituksensa. Mikä on enää tärkeintä? Mikä on se tavoite, jota tavoittelemme urhaten aikaa, kalleinta asiaa mitä meillä on antaa?

En ole koskaan pitänyt virtuaalitalleilua kovinkaan lapsellisena ja pelkkänä pikkutyttöjen harrastuksena. Vedän silti selvän rajan virtuaalisuuden ja todellisuuden väliin. Virtuaalitallit tulevat aina pysymään täysin virtuaalisina ja epätodellisina ilman mitään yhteyksiä oikeaan elämään, jonka kanssa varmasti kaikilla on tarpeeksi tekemistä. Miksi me tarvitsemme enempää todellisuutta siihen maailmaan, jossa me saamme kerrankin olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olemme?

Matkiminen on hyvin yleistä, niin virtuaalitalleilla kuin muutenkin. Joskus matkimisesta valittaminen koetaan liiallisena yliherkkyytenä, jos valittamista ei koeta aiheelliseksi. Osa ottaa matkimisen imarteluna, toiset henkilökohtaisena loukkauksena. Onko minun tuotokseni niin huono, että toisen on pakko tehdä siitä oma, parempi versio?

Älkää sekoittako aihetta kopiointiin, tekijänoikeuslain rikkomiseen.

Henkilökohtaisesti loukkaannun harvoin matkimisesta, koska sitä tapahtuu koko ajan kaikille. Mikä loppujen lopuksi on enää niin uniikkia virtuaalimaailmassa? Sitä saa todella hakemalla hakea. Lopultahan erottuminen riippuu kävijöistä. Harva talli on minulle jääny ulkoisesti mieleen. Yleensä pari päivää muistuvat jotkin tallit, joiden omistajien on pakko tunkea nimi jokaisen foorumiaiheen otsikkoon. Tosin ei sitä aina pysy laskuissa mikä warmbloods tai stud on taas kyseessä ja mikäs talli taas kasvatti niitä pian sukupuuttoon kuolleita hevosia.

Mikä tekee tallista uniikin? Nimi? Ulkoasu? Hevoset? Omistaja (joka tunkee nenänsä joka paikkaan)? Kasvatit kenties?
Ei riitä, että keksii maailmaamullistavan toimintaidean. Kaikki riippuu toteutuksesta. Hyväkin keksintö voi jäädä täysin pimentoon, jos sitä ei osata soveltaa kunnolla. Ja kaikista kettumaisintahan on se, että joku toteuttaa nerokkaan ideasi vielä paremmin kuin sinä itse.

Nykyisinhän omaperäisyys ja ainutlaatuisuus on pop. Siinä on se vika, että ihmiset yrittävät väkisin olla jotain täysin ihmisten ajattelukyvyn yläpuolella, että siitä tulee niin käsittämätöntä, ettei kukaan enää viitsi ottaa selvää. Toinen ääripää on se, että väsytään yrittäessä aivan liikaa eikä saada edes keskiarvoa parempaa aikaiseksi.

Varmaankin kekseliäimmät nimet ovat näinä päivinä virtuaalimaailmassa kaikkein arvostetuimpia. Vähän huonommat tekstit ja jokseenkin tökerö ulkoasu annetaan helposti anteeksi, jos nimi on siansaksalla väännetty ja niin omituinen että jää takuulla mieleen. Toiset taasen tykkäävät suomenkielellä leikittelystä - Virtaviivaisten Karvamöhkäleiden Koppi se vasta hauska nimi onkin.

Oli miten oli jokaisen teos, tuotos - mikä sitten ikinä onkaan - kuvastaa tekijäänsä eikä siinä kohtaa ole väliä, onko selkeästi matkittu toiselta vai ei. Jokainen voi tehdä siitä oman johtopäätöksensä.

Blogejahan jossain vaiheessa ilmestyi kuin sieniä sateella, joten pitihän minunkin sitten aloittaa omani. En kirjoittele tänne mitenkään säännöllisin välein vaan silloin kun nyt jonkinlaista jutunjuurta saan aikaiseksi. Kommentteja saa ja pitääkin jättää!

Päätin aloittaa ensimmäisen tekstini pohtimalla virtuaalimaailman monia osia. Jokseenkin vaikuttaa siltä, että virtuaalitallimaailma on jakautunut kahtia: nuorempiin harrastajiin, jotka eivät tavoittele kauheasti realistisuutta ja vanhempiin harrastajiin, jotka yrittävät tehdä virtuaalitalleilusta mahdollisimman todenmukaisen. Kumpaan sinä kuulut?

Vuosien mittaan virtuaalimaailma on muuttunut, ja paljon onkin. Aluksi virtuaalitallit olivat kaiketi eniten sellaisia varten, jotka eivät kyenneet käymään talleilla oikeasti. Nykyisinhän bittihevostelu on myös oikeastikin harrastavien nuorien ja vähän vanhempienkin keskuudessa suosittua. Varsinkin jo teini-iän ylittäneiden keskuudessa virtuaalitouhut ovat paljon “vakavampia” ja kaikki epärealistinen yritetään karsia kaikin tavoin pois.

Mikäs vika siinä on? Ei siinä olekaan, mutta nykyisin milloin mistäkin hinnan kiskominen on naurettavaa. Ovatko ihmiset laiskistuneet, kun ei edes luonteita jakseta enää kirjoittaa? Ja sitten pitäisi joka kohdassa lukea kuka kumma sen “heppa on kiva ja helppo ratsastaa” -tekstin pidennetyssä muodossa raapustanut on.

Entäpä sitten ulkoasut. Jokaisen pitäisi kuulemma osata tehdä itse omat ulkoasunsa tai sitten on hemmoteltu pentu, jolle kaikki tuodaan hopealautasella. Kun joku aloitteleva sitten rohkenee kysyä neuvoja ulkoasun tekoon, joku hevostalli.netin kaikkivaltias käskee opetella itse. Tietystihän foorumien vanhukset ovat kaikki opetelleet täysin yksin html-heprean eikä ikinä ole mitään napattu toisen tallin lähdekoodista. Vai? Valmisleiskathan eivät ole hyväksyttäviä ja mietitään kukahan tonttu siellä toisella puolen on, kun ei jaksa mitään tehdä itse vaan pelkkää copy-pastea.

Silmääni on pistänyt se, kun naputetaan siitä, jos hepan kisakalenterissa on muutamat kisat samana päivänä. En ymmärrä sitä. Eikö tämä hieno puoli näissä virtuaalihevosissa olekin se, että voit laittaa ne kymmeneen kisaan samana päivänä ja se voi silti olla seuraavana päivänä elämänsä kunnossa? Ja jos on sattunut viidet KRJ kisat samalle päivälle, en rutise, koska niihin kisoihin on muutenkin vaikea päästä. Toisaalta ihmettelen sitä, miksi joidenkin tallien koulukisoissa luokat täyttyvät yhdessä päivässä ja toisella tallilla on reippaasti tilaa vielä viimeisenä osallistumispäivänäkin. Jos kerta kisat valitaan tallin perusteella, ei ole syytä valittaa, että luokat ovat heti täynnä. Siinä on kalenterissa pari pykälää ylempänä ihan samanlaiset kisat. Tallin nimi on vain vähän eri.

Nimistä puheen ollen. On 70 % pois pisteistä, jos tallin nimi ei ole hinkuintian harvinaisemmalla murteella väännetty poliittisesti kantaaottava badenwürttemberginhevosia kasvattava siittola-kisatalli. Tsk tsk ja etusormen heilutus, jos nimessä on sanat “love”, “sweet”, “sun”, “apple”, “dream”, “star, ”golden” tai “beautiful”. Miksi kenenkään päähän ei mahdu, että nimi on omistajan oma valinta juuri hänen omalle tallilleen ja jos se ei miellytä niin ei voi mitään. Jos ystäväsi nimi on Sirkka-Liisa, tuskin menet sanomaan hänelle, että sinun nimesi on kyllä massahtava ja kannattaisi vaihtaa pikimmiten.